Peilin edessä vietetään aikaa joka päivä ja sen ääressä tehdään tarkkuutta vaativia puuhia. Jotta itseään olisi helpompi tarkastella peilistä, on valaistuksen oltava hyvä ja tehokas. Millainen sitten on hyvä valaistus peilin edessä puuhasteluun?
Aikaisemmin kerroimme LED-valopeileistä, jotka ovat sisustuksellisesti kauniita ja tarjoavat samalla hyvän valotehon peilin edessä touhuiluun. On kuitenkin olemassa muitakin vaihtoehtoja WC:n ja peilin edustan valaisemiseen. Hyvä valinta on peilin yläpuolelle asennettava LED-peilivalaisin, joka valaisee tehokkaasti ja tasaisesti. LED-peilivalaisin on edullisempi vaihtoehto hyvää valaistusta kaipaavalle.
Mikäli WC:stä tai kylpyhuoneesta löytyy vielä vanhanaikaisia loisteputkia, on ne aika korvata nyt tyylikkäillä LED-peilivalaisimilla. LED-peilivalaisimet ovat moderni ja päivitetty versio loisteputkista – ja mikä parasta, LED-teknologian ansiosta ne ovat todella paljon energiatehokkaampia.
Osassa LED-peilivalaisimista on yli 270 astetta kääntyvä nivel, minkä ansiosta valoa voidaan kääntää ylhäältä alaspäin. Näin pystytään kääntämään valoa sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Kääntyvä nivel helpottaa myös eri pituisten ihmisten peilailua, kun valon suuntaa pystytään säätämään. Nivelen ansiosta valaisin voidaan myös asentaa joko pystysuoraan seinään tai vaakasuoraan peilikaapin päälle.
LED-peilivalaisimen valinnassa tulee ottaa huomioon, tuleeko se kosteaan vai kuivaan tilaan, sillä kaikki peilivalaisimet eivät sovellu kosteisiin tiloihin.
LED-peilivalaisin ANNA on muotoilultaan erittäin tyylikäs ja moderni ja se sopiikin monenlaiseen sisustukseen. Hieno harjatun teräksen väri korostaa valaisimen muotoa ja antaa arvokkuutta. ANNA on varusteltu kääntyvällä nivelellä, jolloin valon suuntaa voidaan säätää ylhäältä alaspäin. Valon väreiksi on valittavissa lämmin valkoinen 3000K tai kirkas valkoinen 4000K.
Teho: 14W
Kotelointiluokka: IP21
Valon määrä: 910lm
Värintoisto: CRI>90
LED-peilivalaisin ELSA on tarkoitettu kuiviin tiloihin peilin yläpuolelle. ELSA on muotoilultaan tyylikäs ympyrämäinen ja tuottaa tasaista valoa valaisten kohteet aidon näköisinä. Valaisin on IP40-luokiteltu, joten se ei kestä vettä. ELSA on erittäin helppo asentaa. Valaisimessa on kolme valonväriä; 3000K, 4000K ja 5700K.
Teho: 10W
Kotelointiluokka: IP40
Valon määrä: 3000K 1040lm, 4000K 1180lm, 5700K 1140lm
Värintoisto: CRI>80
LED-seinä ja kattovalaisin MOVE ei suoranaisesti ole peilivalaisin, mutta soveltuu erinomaisesti asennettavaksi myös peilin yläpuolelle. Valaisin on tyylikkään yksinkertainen ja soveltuu tilaan kuin tilaan. Korkean IP-luokituksen ansiosta MOVE on erinomainen valinta myös kylpyhuoneeseen. Tässä valaisimessa on myös sisäänrakennettu liiketunnistin, jolloin valot eivät jää vahingossa päälle ja sähkönsäästö on taattu! Valon värinä on kirkas valkoinen 4000K.
Teho: 15W + 1,5W liiketunnistin
Kotelointiluokka: IP44
Valon määrä: 1800lm
Värintoisto: CRI>80
Me SuperLEDillä autamme ja opastamme valaistukseen liittyvissä kysymyksissä ja autamme löytämään oikeanlaiset valaisimet jokaiseen tilaan. Jos siis tarvitset apua peilin edustan valaisemiseen tai sinulla on kysyttävää tuotteista, ota rohkeasti yhteyttä, niin laitetaan valaistus yhdessä kuntoon!
Suojajännitteiset sähkölaitteet kuuluvat harmaalle alueelle monen kuluttajan mielessä: ne eivät ole suoraan kytkettynä kodin 230 voltin verkkoon, mutta sisältävät silti sähköä. Onko niiden asentaminen sallittua itse – ja mitä “suojajännite” oikeastaan tarkoittaa?
Monessa kodissa tulee vastaan hetkiä, jolloin sähkölaite lakkaa toimimasta tai valo ei enää syty. Usein syy löytyy sulakkeesta tai laitteen liitännästä – mutta saako tällaisia pieniä sähkötöitä tehdä itse?
Kodinkoneiden ja valaisinten virtajohtoja katkeaa, kulumia ilmenee, ja jatkojohdot saattavat vioittua. Moni pohtii, onko tällaisia johtoja luvallista korjata itse – ja milloin pitää hankkia kokonaan uusi.
Valaisimen asentaminen voi tuntua helpolta kotiprojektilta – ja usein se onkin juuri sitä. Mutta vain silloin, kun tiedät, mitä olet tekemässä. Monet kodin valaisimet saa asentaa itse, mutta tähänkin pätee yksi tärkeä perussääntö: turvallisuus ensin, varmuus ennen rohkeutta.
Kotona tehtävät sähköt liittyvät usein arkisiin tilanteisiin: halutaan vaihtaa kattovalaisin, korjata rikkoutunut jatkojohto tai asentaa uusi himmennin. Mutta missä kulkee raja sen välillä, mitä saa tehdä itse ja mikä on jätettävä sähköalan ammattilaiselle?
Liiketunnistinvalaisimet ovat yhä suositumpi ratkaisu niin kotiin, pihaan kuin työympäristöihin. Ne yhdistävät valaisimen ja liiketunnistimen yhdeksi käytännölliseksi kokonaisuudeksi – ilman erillisiä johdotuksia tai ohjaimia. Tunnistin reagoi liikkeeseen, ja valo syttyy automaattisesti juuri oikeaan aikaan. Tämä tuo arkeen mukavuutta, säästää energiaa ja parantaa turvallisuutta.
Liiketunnistimet ovat tulleet jäädäkseen osaksi nykyaikaisia koteja ja pihoja. Niiden avulla valaistus syttyy automaattisesti, kun liike havaitaan – olipa kyseessä pimeä portaikko, autotalli tai kotiin johtava polku. Näin ne tuovat sekä turvallisuutta että helppoutta päivittäisiin tilanteisiin.