Kun vaimoni ja minä suunnittelimme uutta kotiamme, halusimme, että siitä tulee tunnelmallinen tila koko perheen tarpeisiin. Kuitenkin talomme arkkitehtuuriin ja estetiikkaan sopivia laadukkaita valaisimia ei meinannut löytyä. Laskeskelin, että pelkät pihavalot kuluttivat pienen kiukaan verran energiaa pimeän aikaan.
Samoihin aikoihin led-tekniikka alkoi yleistymään. Silloisen työni kautta pääsin tutustumaan led-tekniikkaan perusteellisemmin, ja päätin toteuttaa idean valaistuksen verkkokaupasta. Ensimmäinen tilaus saatiin heti verkkokaupan ensimmäisenä aukiolopäivänä 2011.
Kuten aloittaessamme, uskomme edelleen, että jokainen tila ansaitsee tulla nähdyksi hyvässä valossa. Sen vuoksi olemme koonneet verkkokauppaamme Suomen laajimman valikoiman laadukkaita led-tuotteita ja monipuolisia valaistuspalveluja nopealla toimitusajalla. Olemme yhä mukana varmistamassa, että jokainen valikoimamme tuote täyttää tiukat laatukriteerit ja asiakkaidemme toiveet.
Nykyään SuperLED.fi palvelee vuosittain tuhansia tyytyväisiä rakentajia, remontoijia, sähköalan ja suunnittelun ammattilaisia sekä erilaisia yrityksiä ja julkiskohteita.
Käy sinäkin peremmälle verkkokauppaamme ja tee tunnelmasta totta.
Ilkka Limma
050-5060150
ilkka.limma@superled.fi
Tutustu palveluihin:
SuperLED Oy yhteystiedot:
Osoite: Pulkkisentie 23, 90440 Kempele
Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu@superled.fi
Puhelinmyynti ja neuvonta: 045-352 3705
Y-tunnus: 2450813-2