Lisääntyneen etätyöskentelyn myötä lähes jokaisesta kodista löytyy jonkinlainen työhuone tai työpiste. Työskentelypisteessä yksi tärkeimmistä huomioon otettavista asioista on oikeanlainen valaistus.
Työhuoneen valaistuksella on suuri vaikutus tehokkuuteen, virkeyteen ja mielialaan. Hyvin suunniteltu valaistus myös lisää työmotivaatiota, vähentää silmien rasitusta ja luo inspiroivan työympäristön.
Miten sitten luodaan toimiva valaistus työhuoneeseen? Tässä tekstissä kerromme muutaman vinkin onnistuneen valaistuksen luomiseen työpisteelle.
Hyvän perustan kotitoimiston valaistukselle antaa tasainen yleisvalaistus, joka ei muodosta häiritseviä varjoja tai häikäisyä. Tasaisen valon saa aikaan esimerkiksi kattoon asennettavilla LED-paneeleilla. Valaistuksen tulisi olla riittävän kirkas ja valon väriksi kannattaa valita kirkas valkoinen 4000K. Kirkkaat valonvärit pitävät mielen virkeänä ja olon energisempänä. Näin keskittyminen olennaiseen on helpompaa ja työskentely tehokkaampaa.
Muunneltavan, tehokkaan ja monipuolisen valaistuksen työhuoneeseen saa valitsemalla useita valonlähteitä. Pelkkä kattovalaistus ei useimmiten ole paras vaihtoehto työpisteen valaisemisessa. Yhdistelemällä katto-, pöytä-, lattia- ja seinävalaisimia, saadaan valoa aina sinne, missä sitä tarvitaan.
Etenkin työpöydällä tarvitaan usein hyvää valaistusta ja tällöin suunnattava tasaisen valon tarjoava pöytävalaisin on paikallaan. Suunnattavalla valaisimella valoa saadaan sinne, missä sitä tarvitaan. Valon tulisi olla tasainen eikä se saa häikäistä.
Aina kun mahdollista, kannattaa luonnonvaloa hyödyntää. Se pitää mielen virkeänä ja piristää. Luonnonvaloa voi hyödyntää parhaiten sijoittamalla työpisteen oikein. Työpöytää ei kannata sijoittaa ikkunan vastaiselle seinälle, koska tällöin auringonvalo aiheuttaa häikäisyä näytölle. Myöskään suoraan ikkunan eteen ei työpistettä kannata laittaa, koska silloin auringon valossa näytön takana on suurempi valaistusvoimakkuus kuin näytössä, jolloin silmät väsyvät.
Paras paikka sijoittaa työpöytä on sivuttain ikkunan eteen tai ikkunaseinän viereiselle seinälle. Tällöin työtilaan tulee mukavasti päivänvaloa, joka ei kuitenkaan häikäise. Lisäksi katseen voi antaa välillä levätä maisemissa.
Luonnonvaloa ei kuitenkaan ole läheskään aina tarjolla, joten valaistukseen on syytä panostaa, jotta työnteko sujuu myös pimeinä marraskuun iltapäivinä.
Valaisimen värintoistoindeksiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Etenkin tarkkuutta vaativissa töissä korkean värintoiston valaisimet ovat hyvä valinta. Yli CRI90 –arvon omaavat valaisimet näyttävät värit kirkkaina ja luonnollisina - juuri sellaisina, kun ne ovat.
Työ on iso osa elämää ja työhuoneessa vietetään paljon aikaa. Eikö siis olisi suorastaan suotavaa, että työhuone olisi viihtyisä? Sisustamalla työhuone oman mielen mukaan, saadaan siitä persoonallinen ja mukava paikka. Myös valaistuksella voidaan lisätä viihtyisyyttä. Jo pelkästään hyvä valaistus luo tilaan viihtyisän ilmapiirin, mutta myös valitsemalla tyylikkäät valaisimet, saadaan huoneeseen lisää ilmettä. Työpistevalaistuksen ei tarvitse olla tylsä. Valitse tyylikäs pöytävalaisin, joka tekee tilasta kauniin!
Emme voi liikaa korostaa valaistuksen merkitystä työhuoneessa, sillä valaistuksella ja valon määrällä on tutkittu vaikutus ihmiseen. Jos omaa tehokkuutta ja vireystilaa on mahdollista nostaa, miksi emme tekisi sitä? Valaistus on helppo keino vaikuttaa omaan mielialaan.
Yksin valaistusasioita ei tarvitse kuitenkaan pohtia, sillä SuperLEDin ammattilaiset ovat valmiina auttamaan!
Onko työhuoneen remontti tulossa?
Pyydä valaistuspakettia helposti!
Ulkovalaistus on yksi niistä taloyhtiön osa-alueista, joka usein huomataan kunnolla vasta silloin, kun se ei toimi. Hyvin suunniteltu ja toteutettu ulkovalaistus taloyhtiöön tekee pihapiiristä turvallisemman, kutsuvamman ja energiatehokkaamman ja samalla vähentää turhia huoltokuluja. Päivitystarve voi nousta esiin asukkaiden palautteesta, nousevista sähkölaskuista tai valaistuksen epätasaisuudesta.
Hyvin suunniteltu yleisvalaistus on kodin toimivuuden ja viihtyvyyden perusta. Kun valitset yleisvaloa esimerkiksi keittiöön, kylpyhuoneeseen tai työtilaan, olet todennäköisesti törmännyt kahteen vaihtoehtoon: LED-paneelit ja alasvalot. Mutta kumpi on parempi juuri sinun tiloihisi?
Aamiaskaappi on monessa kodissa arjen pelastaja. Paikka, josta löytyy kaikki tarvittava nopeaan aamuun: kahvinkeitin, leivänpaahdin, teet, myslit ja muut tärkeät tarvikkeet. Silti yksi asia jää usein suunnittelussa vähälle huomiolle: aamiaskaapin valaistus. Hyvin suunniteltu valaistus helpottaa käyttöä ja tekee aamun ensimmäisistä hetkistä miellyttävämpiä.
UGR on lyhenne, joka voi kuulostaa tekniseltä ja etäiseltä, mutta valaistuksen kannalta se on yllättävän tärkeä tekijä, joka vaikuttaa suoraan siihen, kuinka miellyttävä tai rasittava tila on silmille. Lyhenne tulee sanoista Unified Glare Rating, ja se kertoo, kuinka paljon häikäisyä valaisimet aiheuttavat tilassa. Esimerkiksi toimistossa, luokkahuoneessa tai työpisteellä vääränlainen häikäisy voi heikentää keskittymistä, lisätä silmien rasitusta ja vaikuttaa jopa työtehoon.
Valaistus ei ole enää pelkkä käytännön ratkaisu. Se on osa kokonaisvaltaista tilasuunnittelua, joka vaikuttaa suoraan siihen, miltä tila tuntuu, näyttää ja toimii. Vuonna 2026 valaistuksesta puhutaan enemmän kuin koskaan: uudet trendit korostavat älykkyyttä, yksilöllisyyttä ja valon laatua. Samalla yhä useampi hakee kestävää, visuaalisesti viimeisteltyä ja korkeatasoista ratkaisua arkeen ja ammattilaistiloihin.
Mökkielämä houkuttelee yksinkertaisuudellaan, mutta valaistuksen ei silti tarvitse olla kompromissi. Moni mökki on ilman sähköliittymää, ja silloin ratkaisu löytyy 12 voltin järjestelmästä. Mutta miten 12V mökin voi valaista niin, että se on sekä toimivaa että tunnelmallista?
Mökin valaistus ei ole vain käytännön kysymys – se on olennainen osa tunnelmaa ja viihtyisyyttä. Oikein toteutettu valaistus tekee mökistä kutsuvan, toimivan ja turvallisen paikan, oli kyseessä sitten sähköistetty hirsimökki järven rannalla tai pieni off-grid-kesäkeidas metsässä.