Talon rakentaminen on valtava projekti. Se pitää sisällään todella paljon erilaisia asioita ja pieniä yksityiskohtia, joita jokaisen rakentajan täytyy miettiä, jotta lopputulos olisi täydellinen. Koska rakennusprosessi koostuu niin monesta erillisestä osasta, kannattaakin kaikki laittaa alussa ylös paperille, jotta yksikään osa ei unohtuisi. Yksi suuri kokonaisuus taloa rakentaessa on valaistussuunnitelma.
Valaistussuunnitelmassa suunnitellaan koko talon valaistus aina valaisimien sijoittelusta värilämpötilaan ja valaisinmalleihin asti. Valaistussuunnitelma ei koske vain sisätiloja, vaan siinä huomioidaan myös pihavalaistus. Kevät ja kesä ovatkin otollista aikaa alkaa miettimään pihavalaisimia, sillä syksyllä illat alkavat taas hämärtyä ja silloin ulkovalaistuksella on tärkeä rooli asumismukavuuden kannalta.
Ulkovalojen tärkein tehtävä on valaista piha-alueilla tärkeimmät kulkureitit ja oleskelualueet, jotta ulkona liikkuminen olisi miellyttävää ja turvallista pimeälläkin. Hyvä ulkovalaistus myös pidentää ulkonaoloaikaa ja esimerkiksi pihatöiden tekeminen onnistuu pidemmälle iltaan. Ulkovalaistuksella saadaan aikaan myös näyttävyyttä pihaan ja julkisivuun. Valaisinvalinnoilla ja valaisimien sijoittelulla on suuri merkitys siihen, millainen ilme pihaan saadaa luotua.
LED-seinävalaisimet ovat oiva valinta juurikin julkisivuvalaistukseen, mutta ne sopivat myöskin hyvin seinänvierustojen valaisemiseen. Ylös-alasvalaisimet ovat loistava vaihtoehto juurikin koristeellisen valaistuksen luomiseen. Nimensä mukaan ne valaisevat ylös- ja alaspäin luoden kauniin valokuvion ulkoseinään. Niillä saa kauniisti korostettua myös julkisivun materiaaleja. Voi myös valita valaisimen, joka valaisee vain ylös- tai alaspäin. Näin saadaan aikaan myös upeaa epäsuoraa valaistusta, joka valaisee mukavasti seinänvierustaa, mutta ei häikäise silmiä.
LED-seinävalaisimilla saadaan myös täsmävalaistusta sinne, missä sitä tarvitaan; ulko-oven ympäristöön, terassiin rajoittuviin ulkoseiniin, parvekkeen seinään, portaikkoon sekä sisäänkäyntiä ympäröivään seinään.
Valaistusta tarvitaan myös piha-alueille ja ennen kaikkea kulkureiteille. Tällöin paras vaihtoehto ovat erilaiset LED-pylväs ja –pihavalaisimet. Ne paitsi valaisevat tehokkaasti pihan, ovat ne myös todella tyylikkäitä kauniin designinsa ansiosta.
Pylväs- ja pihavalaisimet ovat tolppavalaisimia, jotka kiinnitetään yleensä jalustaan, mutta ne voidaan sijoittaa myös esimerkiksi terassille, käytävälle tai muurin päälle. Kun pylväsvalaisin asennetaa maahan, se kannattaa asentaa kiinteälle alustalle, jossa se seisoo tukevasti. Muotoilunsa ansiosta ne sopivat erityisen hyvin valaisemaan kulkureittejä tai korostamaan puutarhan yksityiskohtia. LED-pihavalaisimet ovat korkeudeltaan 70-100 senttimetriä ja toimivat tehokkaina yleisvalaisimina.
Pylväsvalaisimia löytyy paljon eri näköisiä, mallisia, kokoisia ja erilaisilla valokentillä. On pitkälti kiinni omista mieltymyksistä, millaisen valaisimen pihaan haluaa. Alaspäin valaiseva pylväsvalaisin valaisee tehokkaasti kulkureitit, mutta ei kuitenkaan häikäise silmiä. Osassa valaisimista valo levittäytyy joka puolelle valaisten ympäristöä kauniisti. Valo voi myös tulla sekä alas- että ylöspäin, jolloin alaspäin valoa tulee enemmän valaisten tärkeät reitit luoden samalla kaunista valon kajoa ylöspäin.
Sijoittamalla pylväsvalaisimia kulkureitin varrelle tasaisin välimatkoin, saadaan tasainen ja näyttävä valaistus reitille. Pihavalaisimen voi myös sijoittaa puutarhaan valaisemaan jotakin tiettyä yksityiskohtaa.
Sisääntuloon, katoksiin tai terassille tehokkaan ja tyylikkään yleisvalaistuksen saa asentamalla LED-valaisimia kattoon. Ulkokäyttöön sopiva LED-paneeli on oiva valinta esimerkiksi katetulle terassille tai sisääntulon yhteyteen. Se valaisee hyvin ja antaa kauniin valon ympärilleen. Valaisimen asennuksessa kannattaa huomioida asennusvälit, jotta ei synny varjopaikkoja, vaan valaistus yltää joka puolelle kulkuväylää.
Mikäli pihalle kaivataan enemmän valaistusta tai kohdennettua valoa tiettyyn paikkaan, on LED-valonheitin oiva vaihtoehto. Sillä saadaan valaistua suuria pinta-aloja tehokkaasti tai kohdentaa valaistuksen näyttävästi haluttuun paikkaan pihalla. Esimerkiksi pihapuun voi valaista näyttävästi LED-valonheittimellä. LED-valonheittimen voi asentaa terassille, seinään tai jalustalle.
Haluatko korostaa upeasti kotisi pihaa, puutarhaa tai rakennuksen yksityiskohtia? LED-maavaloilla/terassivaloilla voi luoda helposti näyttävää tunnelmaa asentamalla maavaloja vaikkapa terassin ympärille. Maavaloista voi itse kasata haluamansa kokonaisuuden. Ne sopivat niin terassille, sokkeliin kuin pihallekin ketjutettavaksi.
Pihavalaisimia löytyy siis moneen tarpeeseen. Ensisijaisesti ulkovalojen tehtävä on valaista tärkeimmät piha-alueet, mutta niillä voidaan vaikuttaa myös pihan ulkonäköön. On siis tärkeää miettiä, mitä pihavalaistukseltaan haluaa. Valaistus kannattaa miettiä huolellisesti, jotta turhilta muutoksilta jälkeenpäin vältytään. Mikäli valaistussuunnitelman teko tuntuu työläältä itselle, voi sen tuottaa myös ammattilaisella. Me SuperLEDillä olemme teettäneet satoja valaistussuunnitelmia erilaisiin koteihin. Tutustu valaistussuunnittelupalveluumme ja laitetaan pihavalaistus kuntoon! Vastaamme mielellämme myös muihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja autamme pihavalaisimien valinnassa. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli pihavalaistuksen suunnittelu on ajankohtaista.
Valaistus ei ole enää vain valoa – se on tunnelman luoja ja tilan sielu Kun ajatellaan kodin valaistusta, monelle tulee ensimmäisenä mieleen sähkövedot, kattoon kiinnitettävät valaisimet ja valokatkaisijat. Mutta mitä jos valaistusta tarkasteltaisiinkin toisesta näkökulmasta – osana sisustusta, estetiikkaa ja jopa tunnetilojen luomista?
Tässä blogissa esittelemme Asuntomessukohteita, joiden matkassa olemme saaneet olla valaistuksen asiantuntijoina. Esittelemme valaistussuunnitelmia sekä kerromme, miksi huolellisesti asiantuntijalla teetetty suunnitelma kannattaa. Pääset myös kurkistamaan valaisinvalintoihin, miten niihin päädyttiin ja millaista tunnelmaa valaistuksella haetaan.
Asuntomessut ovat vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa esitellään asumisen uusimpia innovaatioita, arkkitehtuuria ja sisustusratkaisuja. Valaistus on viime vuosina noussut yhdeksi messujen keskeisimmistä teemoista, sillä se vaikuttaa merkittävästi niin kodin tunnelmaan, käytännöllisyyteen kuin energiatehokkuuteenkin.
Kun suunnittelet oman kodin rakentamista tai olet ostamassa valmistalon, vastassa on lukuisia valintoja: pohjaratkaisu, materiaalit, keittiökalusteet, lattiapinnat… ja jossain siellä joukossa myös valaistus. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että valaistus ei ole valmiissa talopaketissa juuri sen pidemmälle mietitty kuin se, että kattoon tulee muutama pistokanta.
Rakentaminen ja remontointi vaativat huolellista suunnittelua, ja yksi keskeisimmistä osa-alueista on sähkö- ja valaistussuunnittelu. Moni saattaa ajatella, että sähkösuunnittelu kattaa myös valaistuksen, mutta todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.
Kellari on kodin monikäyttöisin tila – se voi toimia varastona, kodinhoitohuoneena, työtilana tai vaikkapa oleskeluhuoneena. Usein kellarit kuitenkin kärsivät huonosta valaistuksesta, mikä voi tehdä tilasta synkän ja epämukavan. Hyvin suunniteltu kellarin valaistus parantaa tilan toimivuutta, tekee siitä turvallisemman ja luo miellyttävän tunnelman.
Olohuoneen valaistus on yksi kodin tärkeimmistä sisustuselementeistä. Se vaikuttaa tilan tunnelmaan, viihtyvyyteen ja jopa käytännöllisyyteen. LED-valot olohuoneen kattoon ovat suosittu valinta niiden energiatehokkuuden, pitkäikäisyyden ja monipuolisuuden ansiosta. Ne tarjoavat sekä kirkasta työskentelyvaloa että pehmeää tunnelmavalaistusta, ja monet LED-ratkaisut mahdollistavat valaistuksen säätämisen tarpeen mukaan.